Miten digitalisaatio on vaikuttanut kasinoihin

Digitalisoituminen muuttaa maailmaa pala kerrallaan. Kun aikaisemmin piti asiat hoitaakseen usein mennä paikan päälle, onnistuu moni asia nykyään kotoa käsin suoraan tietokoneen välityksellä. Nykyään useat ajanvarauspalvelut toimivat internetissä, ja jopa lääkärin konsultointia voi saada suoraan nettipalvelusta. Lentoliput sekä juna- ja bussimatkat ostetaan nykyään lippukioskin sijaan suoraan netistä. Koulua käydäkseen ei välttämättä myöskään tarvitse poistua kotoaan, vaan luennoille voidaan osallistua etänä. Opintonsa voi hoitaa netissä alusta loppuun tai etäopiskelu voi olla varsinaisen opiskelun osana tai lisänä. Ruokaostokset voi tehdä netissä ja noutaa kaupalta valmiiksi pakattuna. Vaateshoppailua hoidetaan nykyään enenevissä määrin kotoa käsin, ja paketti voidaan toimittaa suoraan kotiin. Uuden garderobin saadakseen ei tarvitse lähteä minnekään.

Ennen vanhaan kasinot olivat loisteliaita rakennuksia, joihin mentiin huvittelemaan varsinkin rahapelien parissa. Kasinoita on ollut olemassa satojen vuosien ajan ja usein kasinot sijaitsevat jonkin hotellin tai ravintolan yhteydessä. Digitalisoituminen on kuitenkin vaikuttanut olennaisesti myös kasinomaailmaan ja muuttanut alkuperäisen konseptin aivan päälaelleen sähköistäen sen. Nykyajan nettikasinot tarjoavat oikeantuntuista kasinotunnelmaa kotoa käsin.

Nettikasino on internetin välityksellä toimiva kasino, joka eroaa perinteisestä kasinosta siinä, ettei sillä yleensä ole toimintaa netin ulkopuolella. Nettikasinot tarjoavat käyttäjilleen uhkapelejä internetissä, joten rahapelejä ei tarvitse lähteä metsästämään kodin ulkopuolelta, vaan ne ovat käytössä missä ja milloin tahansa. Nettikasinot tarjoavat sähköisiä versioita tutuista kolikkopeleistä, progressiivisista kolikkopeleistä, raaputusarvoista, pokerista, baccaratista, ruletista, lotosta ja kenosta sekä bingosta. Usein pelejä saa kokeilla maksutta, ennen kuin rekisteröityy kasinon käyttäjäksi. Nettikasinoita on olemassa myös suomen kielellä.

Internetselaimen avulla toimivat kasinot

Internetselaimen välityksellä toimivia kasinoita käyttääkseen omalle tietokoneelle ei tarvitse ladata minkäänlaisia ohjelmia, vaan pelaaminen hoituu suoraan netissä. Tällaisia pelejä pelatessa hyvä internetyhteys on toki paikallaan, jos pelien haluaa toimivan hyvin.

Mobiililaitteella toimivat kasinot

Nykyisin nettikasinoiden pelit ovat pelattavissa myös mobiilikasinoiden välityksellä. Mobiiliversioita voi ladata älypuhelimeensa sovelluksena, mutta kasinosivustot usein myös ohjaavat käyttäjänsä mobiiliversioon automaattisesti silloin, kun sivustoa käytetään mobiililaitteella. Älypuhelimien yleistyessä jatkuvasti kiivaalla tahdilla, ovat pelinvalmistajatkin ottaneet tämän huomioon tehden useimmista peleistä mobiilia tukevat versiot.

Omalle tietokoneelle ladattavat kasinot

Yksi nettikasinoiden versio on omalle tietokoneelle ladattava kasino. Tällaisen kasinon hyviä puolia on se, että grafiikat ovat yleensä paremmat kuin nettiselaimella toimivissa versioissa ja pelit myös pyörivät yleensä huomattavasti nopeammin kuin nettiselaimilla toimivissa versioissa, sillä joka peliä ei tarvitse ladata erikseen.

Useat nettikasinot tarjoavat käyttäjilleen bonuksia eli niin sanottuja kasinobonuksia. Näiden bonusten tarjoamisen taka-ajatuksena on se, että saadaan lisää uusia asiakkaita tai saadaan aktivioitua vanhoja käyttäjiä pelaamaan uudelleen tai enemmän. Bonuksia myös tarjotaan silloin, kun muun muassa jotkin juhlapyhät tai muut suuret tapahtumat ovat ovella, ja näin pyritään saamaan lisää asiakkaita. Suosittu tapa kasinoiden parissa on muun muassa jouluna julkaistava joulukalenteri, josta paljastuu tarjouksia käyttäjille. Tässäkin on kuitenkin estetty bonuksen nostaminen sellaisenaan, sillä koska tämä on ilmaista rahaa kasinoilta, bonusta ei voi nostaa vaan se on kierrätettävä kasinolla.

Nettikasinoiden talletusbonus

Nettikasinoiden talletusbonuksella tarkoitetaan bonusta, jonka saa talletuksen yhteydessä. Yleensä se tarjotaan ensimmäisen talletuksen yhteydessä. Bonus on talletusmäärän jonkin suuruinen prosenttiosuus, usein noin 100 prosenttia, mutta joskus jopa pari sataa prosenttia. Tämän tyyppiset bonukset, ensitalletusbonukset ovat itse asiassa kasinoilla eniten käytettyjä bonuksia. Kannattaa kuitenkin lukea tarkkaan, mihin bonuksen kanssa sitoutuu, sillä usein käyttäjä joutuu kierrättämään kasinolla tallettamansa summan.